Torinon skabat sai stadilaisenki tsittaa telkkarin ääres vaik en mikään snögefriikki oo.  Mä diggaan suulist ja lämpöö.

Slalom  on ollu mun juttu jo ennenku Kalle Palander oli edes födanu.
Se alko  ihan tsägällä ja tapahtu mun ekas laiffiss ku skidit oli
viel  snadeja -  seiskytluvun alussa.  Me oltii joka hiihtoloma flygattu Kanarialle tsimmaa ja ottaa suulist.

Yks talvi matkabyroo sano et kaikki redut Kanarialle oli finito. Mä meinasin saada hepulin mut sit myyjä kysy et ooks mä koskaan skimbannu slalomii. Sinne olis leediä eikä bungaa ku puolet Kanarian hinnoista. Paikka oli Cervinia-niminen skimbapleissi noin 2000 metrii merenpinnast Italian alpeill.
Eiku skimbat messii ja Italiaan. Mull oli nyyat teräsreunaset
tunturiskimbat vieterisiteillä ja nahkamonot,  Kimillä tavalliset
skimbat. Tomi pulkkaiässä ja mutsi tuli ilman skimboja.

Aamulla herättii, suulis skriinas ja oli snadi pakkanen. Tää vaikuttaa ihan kliffalta. Mä duunasin skimbat klabbeihin ja menin
hissille. ”AL FONDO, AL FONDO” huus italianot ja osotti mun skimboja. ”EI FONDO VAAN FINLANDIA” mä vastasin ja funtsin
et älä sä pizzanvääntäjä tuu mua neuvoo skimbaamises stadin kundi
klaaraa nää hommat.

Kapulahissi lähti vetää ylös ja kylä alko näyttää snadimmalta ja hävis lopuks. Mä olin yksin Matterhornin juures neljän tyysan metrin korkeudell.
Ku mä irrottauduin hissist nii hiffasin ett snögee oli pari metrii
iskemätönt puuteri.
Lähdin laskuun ja pääsin parikyt metrii ku klabbit levis ja skimbat meni eri suuntii, mä flygasin pärställeni ja dyykkasin snögeen.
Mä venäytin selän ja polviin sattu nii et mä en hirvannu yrittää
uutta laskuu vaan aloin laskeutuu poikittain syväs snöges kakskyt senttii kerralla. Mä tajusin et nää skimbat ja monot ei ollu tarkoitettu näille rinteille.

Pari skimbaajaa pysähty puolivälissä rinnettä ja froogas jos mä tartteen jelppii mut mä smailasin ja sanoin et ”NOU HÄTÄ TÄSSÄ VAAN TSIIGAILEN MAISEMII”.
Alastulo kesti kuus tuntii ja mä pääsin Al FONDOON  just
ennenku suulis hävis ja hissit sluutas toimii.

Seuraavana päivänä me lodnattii alppiskimbat ja alettii treenaa
Kimin kaa tätä uutta lajii joka viel sillo oli harvinaist Suomess.
Ekaks helpot – siniset, sit punaset rinteet. Mustat eli vaikeet me jätettii.
Siitä alkaen me  on vietetty kaikki hiihtolomat  alpeilla eri puolil Eurooppaa ja kundeist on tullu kovii kaahaajii nii et mustat rinteet on niille iha papruu.

Mun nuorempi kundi Tomi  oli just oman familyn kaa Söllis Itävallas ja vanhempi skidi, Arttur ( 9v) halus fotaa itsensä rinteessä jos luki ”ONLY FOR GOOD SKIERS”.  Mä tsiigasin fotoo ja kysyin ”laskittekste kans ton mustan rinteen?”
”Joo kaks kertaa” sano ylpee faija.
Mä en oo viel hirvannu mennä mustiin rinteisiin mut tarttee

Lasse Liemola